Sivut

torstai 4. syyskuuta 2014

On tyytyväinen itseensä.


Onko teillä koskaan sellanen tunne että tahtoisitte mennä ajassa takaisin päin ja kertoa sille 15 vuotiaalle itsellenne ettei mitään hätää, kyllä susta vielä jotain tulee?


Minä väitän, että jos oma 15-vuotias itseni ja nykyinen 23-vuotias olisivat kasvotusten samassa tilassa,
12-vuotias minä varmaan itkisi onnesta : D  En nyt mitenkään brassaile, mutta olen kyllä juuri sitä mitä tahdoinkin olla monta vuotta sitten. Silloin se vain ei ollu mahdollista.

Tässäkin kuvassa ollaan niin laittautuneena potkiaisia varten, muuten en käyttänyt koskaan mekkoa.

2005 vs. 2014


Olisimpa vaan tiennyt :P

Muistan ihailleeni kuvia alternative tyylistä ja ensimmäisen kerran kun sain turkoosit hiukset... Hui voi sitä onnen määrää. Nykyään tää turkoosi on mulle jo itsestäänselvyys ja jotenkin luonnollinen katsella, sen takia en ymmärräkkään miten jotkus jaksavat valittaa siitä.

Tyyli on omanlainen, asenne ja luonne paljon pahempi kuin aikaismmin ja pituutta on tullut se 10cm lisää : D  Parasta siinä että saa nuorena kokeilla ja etsiä tyyliään on se, jos oma vanhempi on tukena ja vähän välillä sättiikin.  Oma äitinä on onn super!  Sanookin monta kertaa, että jos hän olisi 20 vuotta nuorempi veisi hän suuren osan vaatekaapistani.

On äite katsonut vinoonkin jokus vaateyhdistelmiäni ja isältä vasta tuleekin ne parhaat ja pahimmat kommentit. Pari lähi aikoina sanottua:

Urb-clothingin jäätelö legginssit : Ompa kauheet
Jalka harnessit: Onko sulla polvi rikki
...... Tää on hyvin suurta isänrakkautta :DDD

Siltikin vaikka mun vanhemmat on jo kaiken nähny niin isä suostuu käveleen mun kaa käsikynkässä ja äiti kysyy aika kehtaanko lähteä sen kaa kylälle, ha meidän perhe on ihana.

Miten te olette löytäneet tyylinne ja onko käynyt koskaan mielessä, että vaihtaisit tyyliäsi muiden takia?

Tracon on kohta ja mun cossipuku on melkein valmis!!! Apuvaaaaa..!!

6 kommenttia:

  1. Ei munkaan porukat oo koskaan ollut moksiskaan. Mitä nyt äiti välillä maininnut hameiden pituudesta. :P Kesäkuussa mainitsin siskolle, että oon ollut punapäänä 10 vuotta ni "Ai niiiii, sulla on punaiset hiukset! Se on jo niin normaali juttu, ettei sitä huomaa." Enkä oikeastaan oo muiltakaan koskaan kuullut, kavereilta tai tuntemattomilta, mitään erityisen kauheeta tyylistäni, edes missään full pvc-asussa, vaikka alunperin olenkin pieneltä paikkakunnalta. :)

    VastaaPoista
  2. Itsehän näytin ylä-asteella sellaiselta möröltä, liian mustalla meikillä ja liian isoilla vaatteilla. Kunhan oli mustaa ja pääkalloja niin kaikki oli hyvin! Nykyään hävettää että näytin siltä :') Parikymppisenä se alkoi vasta muovautua, että mitä oikeasti tahdoin olla ja siinä meni hetki muovautuessa. Nyt näin 23 vuotiaana oikeastaan olen ollut täysin tyytyväine tyyliini noin pari vuotta. :) Oma äitini on sanonut että olen nyt aikuismaisempi tyyliltäni, mutta silti en huku massaan. Tästä olen kyllä samaa mieltä ja näin olen todella tyytyväinen. Samaa voisin sanoa, että silloin teini aikana olisipa sitä nähnyt tulevaan.

    - Iina

    VastaaPoista
  3. Jaa-a... minä en ikinä muuttaisi tyyliäni toisten takia, varsinkin kun vihdoin olen saanut vapauden olla oma itseni. Teini vuosina en juurikaan saanut vaatteita uutena vaan ne olivat äidin, siskon, tätien, serkkujen ja jopa veljen vanhoja joten tyyli oli juuri sitä, sekainen ja resuinen. Vaikka eihän sillä perämettässä luulisi olevan niin väliä vaikka pukeekin päälleen revenneet farkut, miesten flanellipaidan ja lenkkarit.. mutta kyllä sillä on, varsinkin teinien keskuudesssa suosio tuntuu olevan ostovoiman varassa. Jos ei ole varaa ostaa hienoja merkkivaatteita, jäät aina ulkopuolelle. Itseäni kiusattiin jo nuoresta mutta tiesin aina että en tule aina näyttämään tältä, tulen vielä olemaan vapaa ja saan näyttää juuri siltä miltä jo silloin sieluni silmin näytin. Mutta eipä sinänsä, silloisen alipainon määrän takia päälleni ei istunut oikein mikään hyvin, housutkin oli kuitenkin pakko olla aina monta kokoa liian suuret että pituus oli edes suhteellisen riittävä, onneksi vyö oli keksitty niin pysyi housut edes päällä. Aika pitkälti muutenkin löysillä vaatteilla piiloteltiin laihuutta ja vartalon muotoja.

    Mutta muistan kyllä kaikki ne vaatteet jotka sain oikeasti itse valita, sen onnellisen fiiliksen kun sain edes joskus näyttää itseltäni. Vaikka kyllä siitäkin sai koulussa jo muualta kuulla, leimattiin saatananpalvojaksi jo pelkän nahkatakin takia. Lande.... -_-

    Vanhempia ei tyylini tuntunut koskaan ilahduttavan, pelkästä hiusten värjäämisestäkin sai kuulla kuinka on tervassa uitettu. Muistan kuinka yksi tuttukin kerran kylään tullessaan sanoi että näytän joka kerta vain enemmän raggarilta. :D Oli tyylissäni tosin puolensakkin, kun oli aika mennä hautajaisiin, äiti tuli kaivamaan mun vaatekaappia kun itsellä ei ollut mitään sopivaa mustaa. Nykyään onneksi vanhemmatkin ovat hyväksyneet oman tyylini eivätkä enää edes yritä ostaa minulle valkoisia paitoja ym vaan ovat jopa osanneet lahjaksikin ostaa ihan kivoja vaatteita, äiteekin on joskus tuonut kirppareilta remmihousuja ym ihan vain koska "oli ihan Maijan näköisiä." :) Joskus kaupoilla äitikin jo hermostui siihen että mua tuijotetaan, valitti pitkän aikaa ettei vanhemmilla ihmisilläkään ole enää mitään käytöstapoja. Monta kertaa äitee on kehunut kuinka kuiturastat on mulla vaan niin hienot ja joskus saan kehua vaatteistakin. ^^

    Nykyään olen tyyliini aikas tyytyväinen, toki mieluusti poistaisin painosta vähintään sen 20 kiloa niin vaatevalikoimakin aukeaisi ihan uusiin sfääreihin, nyt tuntuu olevan goottivaatteiden mittapuulla aivan liian läski, nimimerkillä XXL ei mahdu päälle. Mutta koen olevani sitä mitä todella olen ja koko ikä aikaa pistää paremmaksi. ^^

    VastaaPoista
  4. Ensinnäki pakko sanoo et siul o ihana blogi ja siul o joka kert jotain persoonnallista mistä annan suuret kunnioituksen pisteeni :3 <3
    Jatka samaa mallii ja oo tua persoonalline ja todella nätti mimmi ;3

    Minul oli ala-asteajan melkosen "massamainen" tyyli.
    Se johtuikin koko koulumaailmasta kun pelkästään jo siksi että oli erityisluakalla oppimisvaikeuksien takia niin ei todellakaan tullut mieleen uskaltautuakaan olemaan yhtää enempään "esillä"..
    Se oli melko julmaa aikaa vaikkei minua varsinaisesti kiusattu..
    Omalla tavalla vain jätettiin syrjään ja yksin..
    Muistankun olin yhtä dödöä laittanu joka hiotessani kun olin hermostunut niin tuoksui melko reippaalle ja tietty hermostustasot taivais kun mut oli laitettu "normaaliluakan" likkojen kaa samalle kässätunnille ja muistan edelleeki kuinka se yks likka san voisinks siirtyy...ihan niiku ne ei jo muutenki pitäny mua silmätikkun ja supissu selän takana..
    En kaipaa todellakaan koko aikaa!!!

    Yläasteella vaihdoinkin paikkakuntaa ja koulua..halleluja!
    Siellä olin alussa melko "massapukeutuja" sillä se oli iskostoitunut päähäni ja minua jännitti iha törkeän paljon uusi koulu ja uudet jutut..
    Muistan kuinka minua oltiin sitten seläntakana pilkattu pissikseksi vain siksi kun olin koittanut olla mahdollisemman "näkymätön" niinkuin ala-asteella..
    Täällä se olikin vain toiseen suuntaa vievää ja huamio sillä oli sitä yleistys luakkaa johon en kyllä tänäpäivänä ikinä halua kuulua.
    Tapasin kylläkin siinä koulussa yhen likan joka oli aika "manga ja omalaine" ja sen inspiroimana alkoi tyylini keheytymään kaikkiin korvahuppareihi ja mustiin hameisiin ja kaikkiin vähä "erikoisempiin vaatteisiin".
    Mutta hyi helvetti täytyy sanoa jälkeenpäin sillä sillonkuin oli tyyli muuttumassa niin ulkonäkö on jotain aivan pöyristyttävää...oispa ees hiukset osannu laittaa ja oikealail vaatteisiin ne kaikki asukokonaisuudet kenkistä lähtien..
    Myähemmin menikin totaalisesti selkääpuukotuksen takia välit siihe likkaa ja en misää tekemisissä haluakkaan enää olla.

    Tyylini on kuitenkin sen ihmisen kautta auennut avarammaksi.
    Onneksi se ns. mangavaihe on mennyt ohitte ja on tullut enemmän goottimaisemmat ja cyberityyliset vaatteet kenkistä lukuunottamatta!
    Kompaten Tindee niin oispa todellaki tienny vuasia sitten että tällänen melkosen räväkkä ja omaa tietä kulkeva "nainen" hahahh enemmän mörkönä pidän itseäni niin ois voinut suaraa vaa haistattaa muille haukut takaisin ja olla ylpeä itsestään..mutta näin tämä tie nytten miun osaltani meni.
    Kyllä välillä ainakun kaupunkilla liikkuu goottimaisemmissa releisessä jaloist tukkaa myäten niin kuulee ihan kehuja ja pari kertaa jokku vanhemmat naiset on tulleet kehumaan!
    Sitten on taas ne pitki nenänvartta katsojat ja aikas usein myyjät kaupoissa pitää aikas huanos valos ja ei palvele...törkeää omasta mielestäni..
    En todellakaan muuta tyyliäni takaisin siihen "massaan" sillä tällä nykyisellä tunnen itseni naisekkaammaksi prinsessamaisesti ja sisäinen paloni leijuuniin että voi varpailla lähestulkoon maanpintaa kosketella :3...

    VastaaPoista
  5. Tosi kiva postaus. Mukavaa nähdä kasvusi ja kehityksesi voimakkaaksi ja itsevarmaksi henkilöksi. Onko sinulla antaa mitään vinkkejä? Itsehän tunnen oloni vielä aika heikoksi ja epävarmaksi, kiitos masennuksen jne. Olen kyllä löytänyt tyylini, mutta sen ylläpitäminen tuntuu vaikealta, kun asuu kaupungissa, jossa joutuu maalitauluksi jos uskaltaa erottua joukosta. Ongelmani on se, etten vain osaa olla välittämättä muiden mielipiteistä.

    VastaaPoista
  6. siinähän se onkin ettei pitäisi antaa kenekään vaikuttaa negatiivisesti :< Mä olen niin visuaalinen ihminen että jos omasta mielest'ni teen jonain päivänä parhaan mahdollisen asuvalinnan niin hymyilen aina mihin sitten menenkään. varsinkin se hämmentää ihmisiä jos joku katsoo sua paheksuen ja vaan hymyilet niille onnellinena :D Oikeastaan kaiken a ja o on kävellä pää pystyssä ja pitää hyvä ryhti :3

    VastaaPoista

Kiiitoss kommentistasi:)