Sivut

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Christmas never fails!

Täytyisiköhän tarkistuttaa pieni pääkoppani?
Tapaninpäivänä kello 21.19 minun tekee meili nuudeleita... Anteeksi nyt aivoni, mitä ihmettä tapahtuu?
Normaalisti tähän aikaan vuodesta ja kellosta himoitsisin mummun tekemään perunalaatikkoa joka pitää seuraa muulle jääkaapin ihmeellisille elintarvikkeille.
Aasin siltana toimii tällä kertaa sana parunalaatikko, joka on kinkun ohella suurin jouluruoka rakkauteni. Vain isäni äiti osaa tehdä siitä täydellistä ja sempä takia saimme tomin kanssa oman perunalaatikon tänä vuonna.
Tänä vuonna kuten 21 vuotena aiemminkin oli perhejoulu. Siitä en ole koskaan valmis tinkimään, jouluaatto ja aatonaatto on pakko päästä olemaan perheen parissa Akaassa. Perinteisesti minä leivon jälkkärin ja autan äitin minkä pystyn. Se pelkkä tunnelma on minulle täydellinen joulu.
 
Glogi-hyydykekakku
 Tänä vuonna (ihme kyllä), tuli pelkkiä toivottuja/ hyödyllisiä lahjoja. Normaalisti suvulta tulee vähintään yksi kaulin minun 7 muun samanlaisen kaulimeni joukkoon, koska onhan se Tii leipuri..
Tomilta sain mm. Sinkkuelämää dvd kokoelman, queen of darknessin hameen, Lip servicen hihat, Big bang theoryn Bazinga paidan, 2 x sateenkaari rannekorut ja muuta ihanaa. Maanolta taas sain tuon ihanan Dino-kalenterin, grimasin 4 luomivärin paletin ja iron fistin paidan <3 p="p">
Isältä saatiin Tomin kanssa langaton printteri!! UUU ja äidiltä lahjakortti hierojalle ja mahtavat sukat! Sain 3 arpaa josta voitin jokaisesta woo yeah! Jonkin verran ihan käteistäkin tipahti ja Gina Tricottiin lahjakortti.
oi voi kun söpösöpösöpö
Eepulta sain tuon No Smoking- kyltin. Happy happy joy joy, joulu on jee jee!
Kyllä, melkein kaikki uudet vaatteet samaan kuvaan... Aika..... Seksikästä eikö :D
p.s. Äiti tekee parhaat villasukat!!

3 kommenttia:

  1. Oi, miten ihanat villasukat. Ja tuo hame, aivan ihana

    VastaaPoista
  2. Tosi kaunis jälkiruoka kakku! :) Ihanat kyllä nuo sukat, miekin sain parit ylipolven sukat joululahjaks. :>>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosta :) Mä rakastan hyydykekakkujen tekoa! p.s. ei ole mitään parempaa kuin ylipolven sukat, varsinkin villasukat!!

      Poista

Kiiitoss kommentistasi:)